perjantai 10. helmikuuta 2012

Kielimatka pt 2

Eli siitä kielimatkasta kirjoittelen vielä, vaikkei sitä kyllä kukaan kysellytkään. Ehkä tästäkin on joskus jollekulle apua :)

Itseäni mietitytti ennen matkaa varsinkin se käytännön puoli: mitä matkalla oikeasti tehdään ja miten. Kaikki matkat suunnitellaan erikseen, eikä tää mun kertomus varmasti päde kaikkiin matkoihin, mutta toimii varmasti esimerkkinä siitä, millaista kielimatkoilla voi olla.

Matkani aloitin Pariisista, mutta jätän sen nyt väliin, sillä tuollaiset pikkulomat eivät kuulu varsinaiseen kielimatkaan... Niin! Ensimmäisenä päivänä, saavuttuamme satamaan Jerseyllä, perheet tulivat vastaan ja siitä alkoi tutustuminen. Sain heti "kotiin" päästyäni ison kupin teetä eteeni, ah, niin brittilästä! Luulin oikeesti, että se teen juominen koko ajan on joku vitsi, mutta ehei, ne joi. Siinä ekana päivänä ei ollut mitään yhteistä ohjelmaa, saatiin kotoutua rauhassa ja tutustua perheeseen. Purettiin laukut ja syötiin ja juteltiin. (Tai no, mä keskityin lähinnä olemaan ihan jäässä, hyvä kun suutani avasin.)

Sark


Seuraavana päivänä alkoi koulu. "Koulu" oli paikallinen urheilukeskus, jossa oli mukavat kokous tms. tilat, jotka olivat järjestetty luokiksi. Paikka oli oikein mukava, siinä oli pieni kahvila jossa käytiin lounaalla ja jotain pelejä aulassa. Ekana päivänä oli tasokokeet, ryhmä jaettiin puoliksi tason perusteella. Kokeessa oli monivalintatehtäviä melkoinen määrä. Alkuun tosi helppoja, esim. missä on fridge ja sellasia, sitten meni lopussa tasolle jossa en ymmärtänyt kysymystä enkä vastauksia:D Kirjallisen kokeen jälkeen oli suullinen osa, jossa pienissä ryhmissä open kanssa piti kertoa, kuka on, mistä on, millainen perhe, onko harrastuksia, jos on, mitä, ja miksi juuri tämä kohde kielimatkaa varten. Ei kande hermoilla, noi tilanteet tehtiin tosi rennoiksi!
Seuraavana päivänä jo selvisikin, kumpaan ryhmään päätyi. Mä olin luonnollisesti siellä aloittelijapuolella, varsin nuori kun olin. Eikä kannata vanhempienkaan ottaa paineita: varsin tasaisesti siellä oli ihan kaiken ikäisiä (kielimatkat on siis 13-18 vuotiaille).

Sarkin ihanaa...
Aktiviteetteja meillä oli hyvin monenlaista. Saatiin sellainen Activity schedule jonka mukaan sitten mentiin. Esimerkkeinä voisin sanoa vaikka town walking (=kaupunkikierros), go carting (rakastan tätä!), disco, crazy games (erilaisia tehtäviä ympäri kaupunkia, esim. pukekaa vaatteet väärin päin tai kyselkää tyhmiä kysymyksiä vastaantulijoilta:D), banana boat, excursion to Sark (jos muuten ikinä saatte mahdollisuuden käydä Sarkin saarella, suosittelen tosi kovaa! En ole ikinä nähnyt niin kaunista paikkaa, se on kuin aikamatka. Peltoja ja metsää, upeita rantoja ja merinäkymää silmän kantamattomiin. Tonne pääsee Jerseyltä lautalla)... Tapaamispaikat vähän vaihtelivat, joskus nähtiin kaupungin torilla, joskus puistossa, joskus esim. bussiasemalla. Paikalle piti osata itse ajoissa ja oikeaan paikkaan. Ei oo kiva, jos koko ryhmän pitää odottaa yhtä, joka ei viitsinyt laittaa kelloa ajoissa herättämään tms.

...maaseutua!
Kannattaa opetella vähän lukemaan karttaa, lyöttäytyä jonkun sen taidon omaavan kylkeen tai kysyä rohkeasti tietä. Uudessa paikassa pitää vähän opetella kulkemaan! Ja yksin ei illalla kannata lähteä mihinkään, sitä meille painotettiin. Kotiintuloajat vaihtelivat perheen mukaan puoli yhdestätoista puoli kahteentoista, mulla se oli viimeistään klo. 23. Joskus meni vähän myöhään, jos vaikka päätettiin käydä vielä iltaohjelman jälkeen syömässä, ja poikkeuksistahan voi aina sopia. Kannattaa myös harjoitella sitä puhelimessa puhumista vieraalla kielellä, ei nimittäin ole ihan helppoa! Nykyään menisi ehkä helpostikin, mitta pari vuotta sitten ei.

Karva-ahterin vakiopaikka. Eikö ole soma?






Vapaa-aikaa oli joka päivä, parista tunnista melkeen koko päivään. Tuona aikana kävin shoppailemassa (Dairy milk'n pähkinäsuklaata meni levy päivässä, kannattaa kokeilla, nam!), elokuvissa, rannalla (huomioikaa se nousuvesi: joko hiekkaa ei ole yhtään näkyvissä tai se on märkää ja haisee kalalta..), tai perheen kanssa vaan oleilin. Perheellä oli ihana kissa joka aina istui mun kirjojen päälle, jos yritin lukea tai tehdä läksyjä :D Sain lievän kissakuumeen tuolla, tahtoo kotiin katin!
Joo, sellasta tällä kertaa!





Onko joku käynyt/harkitsee kielimatkaa?
Oliko hyödyllinen juttu?
Mistä muusta haluaisitte lukea, aiheita otetaan innolla vastaan!


Kuvat: omia, ethän kopioi ilman lupaani

2 kommenttia:

  1. Haluaisin lähteä kielimatkalle. Kuinka paljon se maksaa ja kuinka kauan aikaa ennen pitää alkaa ilmoitteleen jonnekkin jtn? :/ Että jos vaikka kahden vuoden päästä on lähdössä niin milloin on ilmoittautuminen tai sellainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitapa vertailemalla eri järjestöjä, niiden sivuilta pitäisi kaikki oleellinen löytyä. Hinnat pyörii matkan pituudesta ja paikasta riippuen kahden tonnin molemmin puolin (siis sis. lennot, majoituksen, ruoat, kirjat, opetuksen...). Mun matka varattiin syksyllä ja matka oli seuraavana kesänä, mutta varmasti myöhemminkin saa varattua. Ota selvää milloin valitsemallasi järjestöllä on tiedotustilaisuus, sieltä saat tarkat tiedot. Mä olin, niin kuin kerroin, STS:n kautta. Voisit aloittaa katsomalla sen sivuja http://www.sts.fi/finland/ls/aloitus/. Myös erilaisista kampanjoista saa tietoa sivujen kanssa, kannattaa olla tarkkana niin voi säästää paljonkin!

      Poista